Postikorttimaisemia ja pussielämiä: Rottnest Island

Rakas matkapäiväkirja, eilen kävin postikortissa vierailulla. Olen elämäni aikana muutamat rannat, trooppiset saaret ja näköalapaikat nähnyt. Tässä postauksessa vähän nurisinkin, että olisi kiva päästä useamminkin huokailemaan ääneen että wow. Eilisen reissun aikana en pelkästään huokaillut vaan myöskin hihkuin ääneen, kuinka upea voi paikka ollakaan! Kohteena oli Rottnest Island, joka on nimensä mukaisesti saari puolisen tunnin lauttamatkan päässä Perthistä. Sellanen astetta päheempi Suomenlinna siis. Tosin Suomenlinnan muutaman euron lippuun verrattuna meno-paluu tuonne (pyörävuokrineen, tästä lisää myöhemmin) maksaa kolminumeroisen summan aussidollareita - siis tähän hintatasoon ei vaan totu millään... Tiistaisin saa kuitenkin myös pienemmän budjetin reissaajalle sopivamman diilin, mutta itse olin aina mennyt duunista duuniin. Tällä viikolla tapahtui ihme ja mulle sattui kaikista duuneista vapaata tiistaiksi ja reissuseuraakin löytyi, jes miniloma!

Aika silmät ristissä heti aamusta siis suunta ensin kohti Fremantlen satamaa (jos "Rotto" on Perthin Suomenlinna, on "Freyo" Perthin Porvoo, sellainen söpö mesta). Ei kovin hyvin alkanut matkanteko, kun juostiin ekaan raiteelta lähtevään junaan aika randomilla ja sehän sitten jättikin puolimatkaan... Ehdittiin kuitenkin ja lauttareissun jämptisti organisoitu meininki oli aika hämmentävää kun oli tottunut kaikenlaisiin kiusallisiin aasialaisiin merikyyteihin.

Pienestä saaresta saa parhaiten kaiken irti, kun lähtee kartoittamaan sitä polkupyörällä. Olimme varanneet diilin, johon sisältyi lauttafirman pyörä, jonka sai heti satamasta mukaan. Olin kuullut, että myös paikan päältä saa vuokrattua pyöriä, jotka ovat mukavampia. Itse kuitenkin arvostin sitä, että pyörän saa heti lautasta lähdettyään eikä mene hukkaan kallisarvoista päiväretken aikaa. Eihän se pyörä varsinaisesti mikään tuliterä ollut mutta ei ollut ajajakaan niin samapa kai tuo kun eteenpäin pääsee...

Aluksi oli aika outo fiilis, kun maisemat olivat samankaltaisia kun esim Gilillä, mutta sää oli kuin Suomen kesä: täällä olen huomannut mikä ero on kosteanlämpösellä ja kuivanlämpösellä. Se sama aurinko on muuten yllättävän erilainen täällä puolella maailmaa ja se ihan tosissaan POLTTAA.

Ensimmäiseksi käytiin rannalle pötköttämään unihiekat pois ja kerämään energiaa pyöräilyrupeamaa varten. Hyvin alkanut päivä meinasi päättyä heti alkuunsa, kun rannalla kirmaillessani huomasin lasipullonpohjan (sellanen missä on terävät törröttävät reunat) noin sentin päässä jalanpohjastani. Siis pisti niin vihaksi, kun saatanan ihmiset on joskus niin helvetin välinpitämättömiä. Aussiauringon voimaa sai myös vähän testailtua, kun aamukympiltä sai vartissa komeat shortsirusketusrajat (nolot). Vesi oli harmiksi ihan liian kylmää uimiseen (kyllä, jopa tälle suomalaiselle).

Biitsipysähdyksen jälkeen kuluikin muutama tunti toinen toistaan upeammissa maisemissa pysähtyen ja kuvia räpsien (omasta mielestäni vähempikin räpsiminen olisi tosin riittänyt...). Rottnest Islandilla ei tosiaan ole ollenkaan yksityisautoja, joten suurin uhka liikenteessä on muut turistit, varsinkin sinne tänne poukkoilevat lapset. Maasto on jonkin verran mäkinen, joten onneksi tuo päivä ei ollut ihan törkeän kuuma niin jaksoi polkea. Mutta siis ne maisemat, antaa kuvien puhua puolestaan vaikka niistäkään ei ehkä ihan täysin välity kuinka upeaa tuolla oli. Vesi oli kirkkainta mitä oon ikinä nähnyt ja se lainehti niin monissa turkoosin ja sinisen väreissä.

Rottnest Island on tunnettu paitsi maisemista, myös tuollaisista pikkukavereista. Quokka (wikipediasta selvisi että suomeksi lyhythäntäkenguru) on tuollainen omalaatuinen pussieläin, eikä niitä käsittääkseni elä villinä missään muualla kuin tuolla. Ne oli kyllä hämmentäviä otuksia: näyttivät kanin ja rotan risteytykseltä, mutta hyppivät pystyasennossa kuin minikengurut. Raukat taisi olla vähän väsyneitä kaikkeen julkisuuteen, koska vaikka muuten ne olivat superkesyjä, oli melkein mahdotonta saada niitä kunnon kuvaan. Kaveri yritti varmaan puoli tuntia ottaa selfietä quokkan kanssa (...) tuloksetta :D Pari kertaa tuli kyllä uudelleen saatanan ihmiset helvetti -fiilis, kun jotkut selkeästi kohtelivat eläimiä kuin pehmoleluja ja räpsivät kuvia työntämällä kameran niihin kiinni. Itse viihdyin paremmin pienen etäisyyden päässä.

 

Jossain vaiheessa pidettiin vielä toinen rantamötkönmyy-hetki. Vähän seikkailemalla löytyi kivien keskeltä ihan privaatti laguuni. Parit sydämentykytykset koettiin kun kaveri sanoi nähneensä käärmeen ja sitten piti kiipeillä melkein pystysuoraa seinää ettei tarvinnut kävellä polkua takaisin. Jossain vaiheessa ajattelin, että ympäristössä on jotain aika omituista, mikä häiritsee. Sitten tajusin, että se oli hiljaisuus. Paitsi että asun kaupungin keskustassa, asun myös hostellissa, joten tuota ääntä en ollut kuullut pitkään aikaan. Vaikka saari vetää paljon turisteja, monin paikoin ei näkynyt ketään muita ihmisiä kun kaikki olivat pyörineen levittäynyneet ympäriinsä.

Yksi seikkailu koettiin vielä paluumatkalla. Lautassa tuli kuulutus, että ensimmäinen pysäkki on Fremantle ja sitä seuraava Perth-jotain-jotain. Yksi meidän seurueesta sai kuningasidean, että pysytään vaan kyydissä Perthiin asti, niin on lyhyempi matka kotiin (lautta on siis kalliimpi Perthistä kuin Freyosta, breaking the law). Luonnollisesti kukaan ei ollut kunnolla kuullut mitä kuulutuksessa sanottiin, mutta Perth mainittu. Eikä sekään että yhtä muuta ihmistä lukuunottamatta kaikki jäivät Fremantlessa pois soittanut mitään hälytyskelloja. Kävikin sitten ilmi että Perth-jotain-jotain ei ollut lähelläkään Perthiä, vaan keskellä isoa teollisuussatamaa. Hups. Voin kertoa että tuossa vaiheessa oli aika kova väsymys, nälkä ja kun aurinko ei enää paistanut tuli myös tosi kylmä, mutta silti vähän nauratti meidän kaikkien tyhmyys. Karttasovellus kertoi, että lähimmälle juna-asemalle olisi 4 km matkaa. Noissa olosuhteissa se  olisi yhtä hyvin voinut olla 40... Eipä kuitenkaan ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa, kun pistää jalkaa toisen eteen (backpacker EI soita taksia). Ehdittiin kävellä varmaan vartin verran, kun auto pysähtyi ja kuskina ollut karu satamatyöläinen avasi ikkunan ja ihmetteli että wadap. Miehen nimi oli Chris, hän oli kiiwi ja asunut Perthissä 12 vuotta. Hän kertoi, että satamassa kaikki työläiset ovat kiiwejä, koska aussit ovat liian laiskoja tekemään kunnon töitä. Chris heitti meidät juna-asemalle ja toivotti hyvät illanjatkot. Osoitus siitä, että täällä arkipäivän hyvät teot ovat vähän eri luokkaa kuin Suomessa. Jos joku olisi tehnyt saman Suomessa, siitä olisi ensin kirjoitettu facepäivitys, joka keräisi miljoona tykkäystä ja jakoa ja sitten Chrisiä oltaisiin haastateltu Ilta-Sanomiin ja hän olisi saanut mitalin presidentiltä.

Päivästä jäi käteen paitsi iso kasa kuvia ja törkeä väsymys, myös upeat aurinkolasirusketusrajat, classic. Vielä tänäänkin on ollut kova väsy kaikesta pyöräilystä ja auringosta, mutta oli kyllä sen arvoista. Jos siis joku joskus on lähelläkään Perthiä, älkää missään nimessä jääkö tylsään kaupunkiin vaan lähtekää tänne!