perjantai 11. joulukuuta 2015

Reissussa treenaaminen

Urheilu on kuulunut arkeeni jo useamman vuoden ajan. Treenailuja leimaa säännöllinen epäsäännöllisyys: joskus kiinnostaa enemmän ja useammin joskus vähemmän. Jotain tulee normaalisti tehtyä vähintään viikoittain vähemmän-kausienkin aikana. Mitäs sitten kun ollaan ns. lomalla? Varsinkin kun tuo "loma" kestää jopa vuoden?
Shortseissa juokseminen joulukuussa, kyllä!
Liikunta on jo pitkään ollut mulle enemmän tarve kuin pakko. Olenkin pyrkinyt harrastamaan muutakin urheilua kuin kylmän tuopin nostelua ja rantavedessä lillumista aina olosuhteiden niin salliessa kotimaan ulkopuolellakin. Nyt varsinkin kun olen asettunut tänne Perthiin, liikunta on ihan samalla tavalla osa mun arkea kuin Suomessakin. Monet saattavat ajatella että hei haloo, eikös tuo ole sellainen kerran elämässä kokemus - varmaan siellä on muutakin tekemistä. Kotona ehtii taas sitten kuluttaa lenkkipolkuja ja jumppasalin lattioita. Henkilökohtaisesti mulle ei kuitenkaan ole edes vaihtoehto laittaa treenejä  tauolle kotiinpaluuseen saakka (wait what, eihän mulla oikeestaan mitään kotia edes ole). Tässä muutama syy miksi.

Yleinen jaksaminen ja mieliala
Hei, yksi endorfiiniaddikti tunnustautuu. Olen parikin kertaa luullut että kärsin koti-ikävästä ja että tää on ihan paska maa ja saa mut huonolle tuulelle. Sitten olen lähtenyt lenkille ja huomannut että alakuloiset fiilarit olivatkin vain vieroitusoireita. Juokseminen (ja toisinaan sali) on minulle ehdottomasti ennen kaikkea henkiseltä kannalta tärkeä harrastus. Täällä on uusia duuneja, uusia ihmisiä ja jatkuvasti vieras kieli joihin sopeutua noin aluksi. Tiivistettynä hengailen jatkuvasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Juostessa (tai muuten treenatessa mutta erityisesti juostessa) saa aivot käännettyä täysin off-asentoon. Ihan sama olenko Suomessa, Indonesiassa vai Australiassa, mutta lenkkarit jalassa olen kuin kotonani. Samoin fyysinen olotila on paljon skarpimpi silloin, kun joskus uhraa baari-illan tai telkkarin edessä löhöämisen.

Matkan jälkeen ei tarvitse aloittaa alusta
Shokeeraava pajastus: en aio matkustaa loppuelämääni, enkä edes vuotta kauempaa jos sitäkään. En ymmärrä, miksi toisessa maassa asuminen olisi joku peruste heittää romukoppaan vuosien varrella rakennettu peruskunto. Tämä ajattelutapa minulla oli myös vaihtolukukauteni aikana Wienissä, enkä jälkeenpäin kadu tippaakaan juoksupolulla tai salilla vietettyjä hetkiä. Kotiinpaluussa vieraassa maassa on lähes yhtä paljon sulateltavaa, kuin ulkomaille muuttamisessa. Se oli helpompi, kun sai edes urheiluharrastuksen osalta jatkaa siitä mihin jäi.

Paikalliseen elämään sopeutuminen
Salilla käyminen ja juokseminen ovat aina hyviä small talk-aiheita samanmielisten kanssa (tosin kanssareppureissaajista vähemmistö on). Juoksuharrastuksesta on myös ollut jonkin verran hyötyä respatyössäni, kun olen tutustunut lähialueisiin ihan toisella tapaa, kuin ehkä muuten olisin. Vaikka olisi vain parin päivän lomalla, juokseminen (tai miksei esimerkiksi pyöräily tai rullalautailu) on mielestäni erinomainen tapa tutustua uuteen kohteeseen. Nytkin olen lenkillä bongannut esimerkiksi söpön kahvilan, johon olen palannut sitten myöhemmin.

Rantakunto
...2024. Nojoo, tämä on lähinnä teoreettinen sillä tykkään myös syödä paljon mutta saapahan syödä enemmän :D Ulkonäkö noin yleisesti ottaen on yksi viimeisiä syitä itselleni treenata: en jaksaisi motivoitua siitä että joskus mulla olisi ehkä yksi mahamakkara vähemmän... En kuitenkaan halua myöskään lihota kymmentä kiloa aussivuoden aikana, kuten on peloteltu. Omalla kohdallani syön myös terveellisemmin silloin kun liikun.

Tosiaan minulla ei tällä hetkellä ole urheilun suhteen muita tavoitteita, kuin pitää kohtuullinen peruskunto. Mikä on siis huonoin tavoite ikinä, koska se on epämääräinen eikä millään tasolla kunnianhimoinen. Tiedän kuitenkin hyvän olon (sekä sisäisen että ulkoisen) olevan minulle tarpeeksi kova motivaattori estämään lössähtämisen. Tällä tavoitteella tuskin pysyn maratonkunnossa, enkä välttämättä edes puolimaratonkunnossa, joten kunnon laskeminen on väistämätöntä. Nollaa parempi on kuitenkin ihan hyvä vaihtoehto, aina ei tarvitse ajatella mustavalkoisesti kaikki tai ei mitään.

Tämä kaikki koski nyt vähän pidempää matkaa, mutta olen kyllä pakannut lenkkarit mukaan esimerkiksi viikonlopun kyläilyreissulle (tästä muuten blogin nimi: passi, hammasharja ja lenkkarit kun on laukussa kaiken muun voi unohtaa). Tärkeintä reissaamisen ja treenaamisen yhdistämisessä on omasta mielestäni tasapaino. Ei ole tarkoituksenmukaista antaa liikunnan tai sen puuttesta johtuvan huonon omatunnon rajoittaa elämää tien päällä. Erityisesti lyhyemmällä matkalla kannattaa ottaa huomioon, että esimerkiksi kävely, surffaus ja uiminen ovat myös urheilua. Jos arkena käy esimerkiksi paljon salilla, on viikko tai pari tällaista erilaista aktiivisuutta varmasti vaan piristävää. Oman kropan kuuntelu on vieraissa olosuhteissa erityisen tärkeää ja jos esimerkiksi kuumuus sellaisenaan tuntuu väsyttävältä, ei varmasti ole fiksua lähteä vetämään kunnon intervallitreeniä.

Tässäkin suhteessa me ihmiset olemme erilaisia ja kirjoitan vain miten minä asian koen. Meillä kaikilla on samat 24 tuntia ja joku ehkä haluaa käyttää reissussa minun urheiluun käyttämän ajan johonkin muuhun ja se on ihan yhtä hyvä. Kuha tekee sitä mistä tykkää (vapaavalintainen kuva kuhasta tekemässä jotain kivaa tähän).

Onko muita, jotka pakkaavat laukkuun passin, hammasharjan ja lenkkarit? Tai joku, kuka mieluummin makoilee viikon uima-altaalla ja sen jälkeen treenaa tuplateholla? Kaikki muut kommentit aiheesta tervetulleita!


4 kommenttia:

  1. Mulla on lenkkarit aina messissä matkalla - lyhyet matkat sisältää aina niin paljon kävelyä, että miksi uhraisin jalkani kävelemällä huonoilla kengillä? Onneks on lenkkarimuoti! Ja pitemmällä matkalla olis tarkoitus myös ihan urheilla. Ausseihin pakkasin kolmet lenkkarit. Kahet ulkokäyttöön ja yhdet sisäkäyttöön. Ajattelin, että kun mies tekee päivät töitä niin mä vaan joogaan, käyn pooleilla uimassa matkaa ja teen monen tunnin kävelylenkkejä. Täytän urheilulla yksinäisyyteni. "Valitettavasti" Melbourne vaan on vienyt mennessään, oon löytänyt kavereita ja treenaaminen on jäänyt melko vähälle ja niitä aussikiloja on kertynyt. Hups. Mutta toisaalta ei siitä pidä ottaa liikaa stressiä. Ollaan kavereiden kanssa täällä puhuttu, että kokemus tästä kaupungista jäis ihan vajaaks jos pitäis dieetata, tää on niin mahtava ruokakaupunki. Onneks laihdutin ennen reissua yli 20 kiloa :D

    Ehkä mulla on myös ollut melko pitkä kuherruskuukausi tän maailmalla olon kanssa, sillä unirytmit on ollut mitä sattuu jne. Mutta nyt oon vähän ottanut ryhtiliikettä. Herään aiemmin ja heti kun pääsen eroon flunssasta niin laitan ne lenkkarit jalkaan ja kipitän puistoon. Jalkaisin näkee niin paljon enemmän!

    En jaksa kirjautuu ulos, mut kommentointinimellä päätyy mun toiseen blogiin, matkablogi täällä: http://sites.flockler.com/suuri-seikkailu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuh aamen lenkkari muodille: nuo ihkun pinkit asicset on nimittain koristanut aika montaa arkiasua myos koska mitenkaan iso ei kenkavalikoima rinkassa ole :D

      kuten kirjoitinkin ei missaan nimessa kannata ottaa stressia ja huonoa omatuntoa, jos tuntuu etta muut menot vie mukanaan :)

      pitaakin kayda katsomassa tuo sinun blogi, kun olen kuullut Melbsista niin paljon hyvaa etta varmaan suuntaan sinne ensi vuoden puolella joksikin aikaa! Mukavia kipityksia sinne joka tapauksessa ;D

      Poista
  2. Kolahti tää postaus. Olisi voinut olla melkein mun kirjoittama. Oon pyrkinyt pitämään kunnosta kiinni lenkkeilemällä ja käymällä salilla. Farmityön aikana oli helppo pysyä kohtuukunnossa, mutta asettuminen aloilleen Melbourneen sai mut jotenkin väsähtämään. Mulle tuli parissa kuukaudessa painoo lisää melke 8 kiloa, kun illat meni vain herkkuja mässyttäessä. Nyt oon saanut jonkinlaisen otteen itsestäni ja yritän päästä parempaan kuntoon takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo mullekin nimenomaan asettuminen aloilleen on kylla tuonut haastetta fiksuun ruokarytmiin kun tuntuu etta kun paivat ei ookaan taynna ohjelmaa kuin tien paalla ollessa tulee helposti naposteltua tylsyyksissaan... Ja tasta kommentista sain muuten lisamotivaatiota treenjaamiseen: sitten kun koittaa aika tehda mun farmirupeama haluan olla siihen kykeneva :) tsemia sulle kuntokohotukseen mutta ilman stressia :)

      Poista