Ensimmäinen kysymys, kun aloitetaan small talk uuden tuttavuuden kanssa on usein "kuinka kauan olet ollut Australiassa". Viime aikoina olen joutunut ihan tosissaan miettimään vastausta, ajantaju on kadonnut. Samalla tuntuu, että olisin ollut täällä ikuisuuden, samalla että olisin vasta eilen saapunut. Alunperin ajatukseni oli heti Perthiin lokakuun lopulla saavuttuani löytää farmityötä ja hoitaa se pois alta. Jos siis tekee töitä jossain keskellä-ei-mitään esim. keräämässä omenoita tai pakkaamassa banaaneja saa oikeuden toisen vuoden viisumiin. Tällä hetkellä suunnitelmissani ei tosin ole viettää toista vuotta tien päällä putkeen. Tuon viisumin voi kuitenkin hyödyntää myös myöhemmin, joten haluan pitää kaikki ovet avoinna tulevaisuutta ajatellen. Mutta niin, olin jotenkin aika naiivisti kuvitellut, että farmityöntekijöitä ollaan etsimässä jo suunnilleen lentokentältä lähtien. En luonnollisesti todellakaan ollut perillä mistään satokausista ja viljelyalueista. Tietenkin jossain Länsi-Australiassa on aina farmitöitä tarjolla, mutta muutaman päivän aikana minulle selvisi että tämä ei ole paras aika etsiä noita hommia tältä alueelta ja ehkä parempi katsoa jotain muuta työtä.
Plan B oli sitten etsiä hostellityötä majoitusta vastaan. Tämä sopi nykyiseen tilanteeseeni, koska olin Suomen kesän aikana kerännyt sen verran säästöjä, että en tarvinnut niin välttämättömästi rahaa. Hostellityö näyttäsi myös CV:ssä kivalta myöhempää työnhakua ajatellen. Laittelin muutamia hakemuksia Gumtree- ja HelpX-sivustoilla, ja pian minulla olikin jo kolme paikkaa. Valitsin tämän hostellin, koska työ olisi pelkkää respaa ilman siivousta ja lähellä Perthin keskustaa. Minulla kävi paikan löytymisen suhteen hyvä tuuri, sillä selasin nettiä juuri kun ilmoitus pamahti online ja taisin olla ensimmäinen kyselijä CV:ni kanssa. Ilmoitin hyvin vaatimattomasti, että jos luulette löytävänne jonkun paremman, voitte pähkäillä rauhassa mutta minulla ei ole aikaa odottaa vastausta kuin maksimissaan vuorokausi. Puolen tunnin sisällä tulikin soitto että tervetuloa. Näin jälkikäteen ajateltuna minulla kävi ihan uskomaton tuuri. Koska reppureissaajia on niin paljon liikkeellä, meitä on yritysten puolesta vähän turhan helppo kusettaa ja kohdella muuten vain huonosti: jos yksi ei enää jaksa aina on kolme uutta tulossa tilalle. Olin siis varautunut työskentelmään vuorokauden ympäri ja samaan vastineeksi jonkun torakansyömän sängyn. Täällä minua on kohdeltu kuitenkin erinomaisesti: tunnit ja työnkuva ovat olleet täsmälleen sitä mitä on sovittu ja pidän työstä ihan älyttömästi. Hostelli on juuri rempattu, siisti ja ennen kaikkea kodikas. Teen neljä kertaa viikossa iltavuoroa 17-23 ja tuosta jos laskee tuntipalkan se on varmaa jotain 5 euroa :D MUTTA mulle tosiaan kuuluu vaan respan hommat, joita täällä pienessä hostellissa ei koskaan riitä kiireeksi asti, joten teen tuosta ajasta oikeasti töitä normaalisti 1-2 tuntia. Loppuajan katselen telkkaria, hengailen kavereiden kanssa, surffailen netissä, kokkailen... Mitä nyt tekisin silloinkin jos en olisi töissä. Ainut vaan että luonnollisesti en voi työiltoina lähteä minnekään, mutta kolme vapaata ilta viikossa on riittänyt siihen ihan hyvin. Sosiaalinen elämä kun on suurimmaksi osaksi hostellilla joka tapauksessa.
Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi ottaa päähän liika vapaa-aika. Tai vapaa-aika on tietty kivaa, mutta jotenkin kun ei ole tarpeeksi töitä vastapainona, ei siitä osaa samalla tavalla nauttia. Raha oli tietty myös enemmän tai vähemmän ongelma: vaikka säästöjä olikin, ei ollut kivaa katsoa kun reissaamiseen tarkoitetut varat hupenivat arkielämän kuluihin. Niinpä päätin hankkia lisäksi toisen työn. Tässä kohtaa olin taas vähän typerä, ja ajattelin että mun kokemuksella voisin kävellä mihin tahansa ravitsemusalan puljuun ja ilmottaa aloittavani työt huomenna. Juuh ei ihan. Mun työnhaku kesti muutaman viikon. Tähän oli tosin syynä sekä laiskuus, nirsous, että rajoitus tuntien kanssa, koska en missään nimessä aikonut enkä aio luopua kivasta hostelliduunistani. Aivan varmasti jos olisi ollut valmis tekemään mitä vaan duunia ja ollut ahkerampi hakemisen suhteen, olisi jotain löytynyt parissa päivässä. En missään vaiheessa esim. lähtenyt CV:n kanssa kiertelemään, vaan vastailin Gumtree-sivuston ilmoituksiin. Niissäkin olin erittäin valikoiva, esimerkiksi yhteen lupaavaan paikkaan en hakenut koska en pitänyt sävystä, jolla ilmoitus oli kirjoitettu. Hain pääasiassa pelkästään kahvilatöitä ja kahviloissa usein pitää olla myös baristataitoinen (en ole). Hakemuksia lähetin muutaman viikon aikana ehkä kymmenkunta, sain pari haastattelua ja juhuu, yhden työpaikan. Lisäksi sain facebookin backpacker-ryhmän kautta keikkaluontoista työtä lasten lelujen (sellainen pallo, missä on kuminauha ja se kiinnitetään käteen eli bumerangi-pallo) myyjänä/promoottorina. Tuo oli kyllä ihan hauskaa hommaa, kun sain käydä erilaisissa tapahtumissa leikkimässä palloilla aika hyvällä tuntipalkalla, mutta ei sellaista mitä jaksaisin pidemmän päälle.
Varsinkin kun työkuviot on selvinnyt, olen aika hyvin kotiutunut tähän tylsähköön kaupunkiin. Perth on tosiaan Länsi-Australian (about varmaan vähintään Länsi-Euroopan kokoinen osavaltio) suurin kaupunki, jossa on 1,5 miljoonaa asukasta. Nämä asukkaat ovat kuitenkin hajaantuneet hyyyvin laajalle alueelle lähiöihin ja mitään miljoonakaupungin fiilistä täältä on turha odottaa. Keskustassa on kaksi pääkatua, sitten on yksi iso puisto ja rantabulevardi ja koko kaupunki on siinä. Olen kuitenkin ihastunut Perthin chilliin meininkiin. Kotikulmat alkaa olla aika tutut, on vakkarijuoksulenkki ja sali ja tiedän millä junalla pääsee rannalle. Nyt kun mulla on nämä kaksi työtä varmaan viihdyn täällä nyt pari kuukautta. Sitten kuka tietää!
Se tunne, kun kaikki on mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti